Volatin tarina

Luova tila, joka kasvoi tilan ulkopuolelle

Volat perustettiin vuonna 2019 kolmen luovan alan yrittäjän tarpeeseen muodostaa yhteinen työtila. Palvelumuotoilija Heidi Huovinen, tapahtumatuottaja Saara Vauhkonen ja muusikko-mediayrittäjä Saku Niilo-Rämä olivat toimineet yksinyrittäjinä kotitoimistoiltaan käsin, ja päättivät siirtää toimitilansa yhteiseen osoitteeseen. Perustettiin työtilaa vuokraava yritys Volat Oy. Ensimmäisen vuoden aikana Volat alkoi vuokrata kiinteistön pöytäpaikkoja myös muille luovan alan yksinyrittäjille, ja samalla havaittiin, että Volat on enemmän kuin fyysinen tila. Saman katon alla toimivat yksinyrittäjät huomasivat luonnostaan löytävänsä synergiaa, jota käytettiin yhteisten tarjousten tekemiseen ja luovien projektien toteuttamiseen. Volat Oy:n referensseistä löytyy laajasti muiden kulttuuri- ja taidealan ammattilaisten kanssa yhteistuotettuja toimeksiantoja, mm. koulutuksia ja livestriimattuja kulttuuritapahtumia.

Volat Oy:n verkosto ei rajoitu Nuijamiesten kadulla työskentelevään porukkaan. Tällä hetkellä Volatin toiminta koskettaa useita kulttuuri- ja luovan alan yksinyrittäjiä, jotka nauttivat freelancerin vapaudesta mutta kaipaavat verkoston tukea ja kasvumahdollisuuksia. Tavoitteenamme on laajentaa luovan alan toimijoiden yhteistyötä ja sitä kautta tehdä yhä enemmän mielenkiintoisia ja luovia toteutuksia.

Volat Oy
Nuijamiestenkatu 22 lh A
50100 MIKKELI

puh. 044 5261 622
hello@volat.fi

KOTI | MYÖ | PALVELUT | REFERENSSIT
BLOGI | LIITY MEIHIN

TIETOSUOJASELOSTE